Videon kesto: 1t 54min
Kurssi on osa HR Law Partner -koulutusohjelman kokonaisuutta. Voit suorittaa yksittäisiä kursseja ja myöhemmin halutessasi jatkaa koko koulutusohjelman suorittamiseen.
Koulutus on suunnattu kunta-alan esihenkilöille sekä HR tehtävissä jo työskenteleville sekä heille, joiden tavoitteena on kehittää HR-osaamista ja näin saada valmiuksia hakeutua henkilöstötyön moninaisiin asiantuntijatehtäviin.
Reagoivasta ennakoivaan!
Tässä osiossa perehdytään työhyvinvoinnin ja työkyvyn määritelmiin sekä niiden johtamiseen ja kehittämiseen. Osana työkyvyn johtamista käsitellään myös varhaisen tuen toimintamallia ja työterveyshuoltoa strategisena kumppanina. Koulutuksen toisessa osiossa käsitellään työnantajan oikeuksia ja velvollisuuuksia sairauspoissaoloihin liittyen. Tarkastellaan mm. oikeutta sairauspoissaoloon ja sen palkallisuutta, oikeutta käydä työajalla lääkärissä tai muussa terveydellisessä tarkastuksessa ja tutkimuksissa. Myös ongelmatilanteet liittyen sairauspoissaoloihin sekä olennaisen ja pitkäaikaisen työkyvyn alentumisen vaikutus palvelussuhteeseen ovat aiheina.
Koulutuksen sisältö:
Kouluttajat: Tiina Häyhä & Minna Salli
Tiina on työskennellyt vuosia henkilöstöjohtajana sekä muissa HR-asiantuntija tehtävissä niin julkisella kuin yksityisellä sektorilta. HR-työn kaikki osa-alueet kuten työ- ja virkasuhdeasiat ja neuvottelutoiminta, HRD, palkkaus ja palkitseminen sekä esimiesten neuvonta ja koulutus ovat häneen osaamisaluettaan. Tiinan eritysosaamiseen kuuluu lisäksi HR-prosessien, HR IT- järjestelmien sekä HR-raportoinnin kehittäminen. Hänellä on myös vahva osaaminen organisaatioiden vaativissa ja haastavissa muutostilanteissa.
Minnalla on pitkä kokemus työsuhdejuridisten sekä henkilöstöhallinnollisten asioiden hoitamisesta. Minna on toiminut sekä konsultin ja kouluttajan roolissa että myös työnantajan edustajana työsuhderiidoissa. Minna toimii ratkaisukeskeisesti sekä käytännönläheisesti ja Minnan vahvuus on kokonaisuuksien hahmottaminen ja vaikeidenkin asioiden selittäminen ymmärrettävästi. Minnan periaatteena on asioiden hoitaminen inhimillisesti sekä muita ihmisiä arvostavasti.
Lisenssityypit | Yksityishenkilöt, 195,00€ (sis. alv), Yrityslinsenssi 1-5 hengelle, 295€ (alv 0), Yrityslisenssi 6-20 hengelle, 590€ (alv 0) |
---|
Hinta sisältää 1kk katseluoikeuden tähän yksittäiseen koulutusjaksoon.
Voit testata etukäteen lähetysten toimivuuden laitteellasi tästä linkistä.
Kun saavut videon katselusivulle, sinun täytyy olla kirjautuneena sisään sillä Streamhub.fi -tunnuksella jolla ostit katseluoikeuden. Videosoitin näytetään automaattisesti kirjautuneille käyttäjille, joilla on voimassa oleva katseluoikeus.
Vinkki: keikan alettua saat sen koko ruudun tilaan videon oikealta alakulmasta
Asiakastuki:
[email protected]
Lisää ohjeita:
katso tästä